Hyviä helteitä

Kuumaa pohdintaa milloin seuraava kappale tulee julkaisuun. Levyllinen kappaleita on miksattuna ja odottelee kukin vuoroaan linjastolla. Aivan uusia kipaleita on myös syntynyt ja niistä oikein hyvä fiilis seuraavaan levyä ajatellen. No, päädyin julkaisemaan kappaleita kuitenkin näin biisi kerrallaan kun koko albumin julkaisu kerralla ei ainakaan paranna mahdollisuuksia saada musaa lopulta kuultavaksi ns.uusille kuulijoille. Seuraava biisi joka ulos tulee niin on ainakin makea sen voin luvata ! Hyviä helteitä !!